Pirkka-Hämeen Jätkäperinne Ry  

Etusivu
Lisää tietoa ja kuvia
Sanasto
Urakkakalenteri

Tukkilaissanasto:

Pirkka-Hämeen Jätkäperinne ry:n esityksissä käytettävää sanastoa ja niiden selitykset: "Millä keinoin puu ennen kulki metsästä tehtaalle?"

Epilän voitot
Tamperella Epilän Nahkatehdas valmisti nahkarukkasia, jotka tietysti kuuluivat jätkän perusvarustukseen.

Haritusrauta, Kissa, Satiainen
Pokasahan ja justeerin teroituksessa käytettyjä apuvälineitä

Höylähammasjusteeri
Pohjois-Amerikassa kehitetty justeerimalli, jossa on erikoinen hammastus. Sahaavat hampaat toimivat pienen höylän tavoin ja sahanpurun sijasta syntyy pientä lastua. Se on vaativa teroitettava, mutta oikein teroitettu saha on todella tehokas. Suomeen sahamalli tuotiin 1920-luvulla, mutta teroituksen tietotaito ei ehtinyt heti mukaan, ja tavallinen kolmiohammasjusteeri jäikin täällä yleisimmäksi kaatosahaksi.

Keksi, hakavarsi
Uittojätkän perustyökalu, jolla ohjaillaan tukkejä virrassa, mutta käy melan korvikkeena myös veneen liikuttelussa ja sestomisessa. Se tehdään nelimetrisestä kuusennäreestä aivan kuten närelenkkikin. Tyvipää veistetään ensin kirvellä teräväksi, jotta siihen voidaan pujottaa sepän raudasta takoma kaksihaarainen piikki. Latva väännetään käsivoimin solmuksi, jolla on kaksi päätarkoitusta: työturvallisuus, jos vahingossa sattuu tönäisemään hakavarrella kaveria kylkeen ja toiseksi varsi ei niin helposti karkaa läpi käsien. Uuden jätkän saapuessa savotalle ensimmäinen työnäyte pomolle olikin usein juuri keksin teko, toinen oli tukilla sestominen.

Keluvene
Erityisesti uittoa varten suunniteltu soutuvene, jonka keskellä oli käsin tapeilla tai veivillä pyöritettävä vinssi. Se olikin uitossa varsinainen monitoimityöväline, sillä voitiin mm. hoidella pienten puuerien siirtoja. Tyypillinen keluvene oli musta, sillä se piti usein tervata.

Lintulenkki, kapulalenkki, Iijoen lenkki
Irtouiton loppuvaiheissa närelenkin korvaajaksi alettiin valmistaa kettinginpätkiä, joilla puomit voitiin kiinnittää toisiinsa paljon nopeammin. Kettingin toiseen päähän laitettiin pyöreä tai soikea rautalenkki ja sen läpi voitiin pujottaa toisessa päässä oleva rautakapula. Tavallinen suora kapula saattoi uiton aikana kuitenkin irrota omia aikojaan. Useita eri malleja kokeiltiin, kunnes linnunmuotoinen kapula todettiin luotettavimmaksi.

Parkkuu, kuorinta
1900-luvun puoliväliin saakka paperin raaka-aineeksi menevät pöllit eli propsit parkattiin, ts. kuorittiin metsässä tai rannassa miesvoimin. Propsi nostettiin kuorimapukille, joita oli useita eri malleja. Kerrotaan, että pukin mallista saattoi jopa päätellä, oliko uusi savotalle tullut mies demari, kommari, vai maalaisliiton miehiä. Työvälineenä oli kaksin käsin pidettävä kuorimarauta, jolle oli monia muitakin nimiä. Usein myös tukkipuut kuorittiin metsässä, työvälineenä petkele.

Pillnääsin seiska
Pokasahan ja kirveen eri muodoissaan tuntevat kaikki, mutta mikä onkaan pillnääsin seiska? Se on kapea- ja pitkälapainen kirves, jonka terä on sivusta katsoen seiskan muotoinen. Kun kairaa ei vielä ollut, sillä hakattiin tarvittaessa reikä tukkiin ensin toiselta, sitten vastakkaiselta puolelta. Jätkän piti jo kuivalla maalla nähdä, kuinka päin tukki vedessä ui, sillä reiän piti olla pystysuorassa. Närelenkin solmun piti olla vedenpinnan yläpuolella, jotta se ei särkynyt kiviin

Pollari
Uittoväylän kiinteä tukipiste, johon mm. väylää rajaavat puomit, pysäköity lautta tai nipputooki (jono) kiinnitettiin. Pollari rakennettiin junttaamalla pohjaan pystyyn usean tukin ryväs, josta vedenpinnan yläpuolelle jäi metrin-pari korkea osuus. Virtaavassa vedessä ne olivat myös tärkeitä ankkuripaikkoja.

Ponttoo
Tukkilautan eteen valjastettava hinausyksikkö. Keluveneellä vietiin menosuunnassa 250-300 metriä köyttä, jonka päässä oleva ankkuri heitettiin pohjaan. Köyden toinen pää oli kiinni ponttoon keskellä kier-rettävässä rummussa, joka oli nimeltään vorokki. Pientä pyrästä hinattiin perinteisesti kiertämällä vorokkia pitkällä aisalla miesvoimin. Suuria lauttoja varten tarvittiin isompi ponttoo ja hevoskierrolla pyöritettävä vorokki. Ponttoolle saatettiin rakentaa hevoselle oma talli, jätkille nukkumasijat ja nurkalle kivistä nuo-tiopaikka kahvitulia varten - "on lautalla pienoinen kahvila" -laulunpätkä tarkoitti juuri tällaista!

Puomiletka, -litka
Puomilitka saadaan, kun useita tukkeja sidotaan päistään yhteen isoksi ketjuksi. Tällä voitiin rajata irtotukit esim. järven lahteen varastoon tai erottaa uittoväylä soveliaimpaan paikkaan virrassa. Sillä estettiin tukkeja jäämästä pyörimään paikallaan ns. akanvirrassa.

Otva, otvitus

Jotta uitettava puutavara ei tarttuisi joessa tai puroissa ja vallankaan koskipaikoissa kiviin, mutkiin jne., suojattiin niitä toinen pää rannalle vedetyillä tai esim. rautalangalla yläpäästään kiinnitetyillä tukeilla, joita nimitettiin nyt otviksi. Lisäksi oli paljon muitakin uittoa helpottavia kiinteitä tai tilapäisiä rakennelmia.

Puomijuoksu ja sumajuoksu
Tukkilaiskisoissa suosittuja kilpailulajeja, mutta niiden taito oli uitossa usein tuiki tarpeen. Puomijuoksu vaatii hyvää tasapainoa, sumajuoksu vielä enemmän vikkeliä jalkoja.

Puomirinki
Puomirinki piti rakentaa, kun tukit oli saatu virrasta järven rantaan ja lähdettiin ylittämään järvenselkää. Suurilla järvillä puomirinki oli kuin valtaisa helminauha, jossa närelenkeillä sidottuna saattoi olla 100 kpl 6-10 metriä pitkiä tukkeja. Puomiringin sisään mahtui 8000-10000 tukkia ja tukkilautta oli valmis hinattavaksi. Pieni tukkilautta oli nimeltään pyräs. Puomit sidottiin närelenkeillä keväisin kylmässä vedessä seisten. Närelenkin sitominen oli pomojen luottomiesten hommia: eihän tarvinnut kuin yhden lenkin pettää, niin 10 000 tukkia saattoi levitä ympäri järven!

Rullaus
Tukkilaiskisojen suosituimpia kilpailulajeja. Siinä tukki pannaan pyörimään jalkojen alla. Kilpailuna se on jännittävä, parittain käytävä pudotuskisa, jossa viimeisenä tukilla pysyvä voittaa.

Sesta, uittokanki, sestominen
Tukevasta uittokangesta kehiteltiin sesta, joka on kapealapainen, pitkävartinen mela. Sesta yleistyi keksin korvikkeeksi tukkilaiskisojen suositussa kilpailulajissa, sestomisessa. Siinä mies seisoo tukilla ja "meloo" eteenpäin sestalla. Työtilanteessa sestana oli kuitenkin keksi. Kerrotaan, että uitossa vasta-alkajalta meni yleensä yksi kesä, ennen kuin hän oppi seisomaan tukilla ja toinen kesä, ennen kuin sai sen kulkemaan sinne mihin halusi.
Sestominen eli tukilla ajo oli uittojätkän perustaitoja. Irtotukkeja virrassa uitettaessa jokin puu saattoi jäädä poikittain kiven taa ja hetkessä koko uitto ruuhkautui sumaksi. Veneitä ei ollut joka lähtöön, joten ainut konsti usein oli, että jätkä hyppäsi keksi kädessä tukille ja ajoi sestomalla paikkaan, josta suma oli kiinni. Kokenut jätkä saattoi muutamalla otteella saada suman laukaistua, jos ehti paikan päälle ajoissa. Suman purku oli uiton vaarallisimpia töitä, poispääsyssä tarvittiin paitsi taitoa, usein myös tuuria. Nykypäivän työelämään saakka on säilynyt sanonta: "suma seisoo ja miehet vaan makaa!"

Susikko
Närelenkistä tulee susikko kun sillä on sidottu kaksi puomia päistään yhteen.

Tikli, tikkeli, Korhosen korvalaput
Lyhyt kettinginpätkä, jonka molemmissa päissä oli terävä piikki. Sen saattoi kirveen hamaralla lyödä tukin päähän ja näin voitiin tilapäissiirtoja varten kiinnittää useampiakin tukkeja nopeasti yhteen.

Varppaus
Tukkilautan hinausta ponttoon avulla yli järven kutsuttiin varppaukseksi. Varppaus voitiin tehdä myös tappikelulla tai veivattavalla vinssillä varustetun soutuveneen ja moottorikäyttöisellä vinssillä varustetun moottoriveneen avulla. Vanhojen uittojätkien kertomuksissa varppaus oli suorastaan taidetta. Keluveneitä taiten käyttäen esim. tukkilautta saatiin vedettyä soikeaksi niin, että se voitiin puomirinkiä rikkomatta ujuttaa läpi salmien ja muiden kapeikkojen.

Edellä kuvattu sanasto ja tarinat ovat peräisin osaksi Längelmäveden vesistön uitoista, joita Olli ja Risto Lehto tekivät leipätyönään 1950-60-luvuilla. Uitettavan puun määränpää oli Valkeakosken tehtailla. Osa taas on peräisin Martti Eroselta, joka oli Pohjois-Karjalassa Lieksanjoella tukkilaisena samoihin aikoihin. Yksityiskohtaisen ja kattavan kuvauksen perinteisen uiton menetelmistä ja sanastosta saa esim. uittoneuvos Elias J. Purhosen kirjasta Hivakka eli selonteko uitosta ja sen terminologiasta (kust. Suomen Uittoperinneyhdistys ry).

 

 

 


 

www.000webhost.com